TEEMU MÄKI
(Lapua–Helsinki 3–5.4.1994,
korjattu Helsingissä 3–12.9.1995)
RUNO JOONALLE
On huhtikuu
ja ikkunasta näen
kuinka lumen alta tulee esiin
se
mikä viime vuonna mätäni
ja nyt kyllästyneenä
velvollisuudentuntoisesti ja ilman vimmaa
mutta ivallisen ylpeänä suorituksestaan
pursuaa vihreänä maan pinnalle
ruohoksi.
Minulla on kummipoikakin
noin
epävirallisesti
kun en kirkkoon kuulu
koska jumala puuttuu.
Harrin ja Sarin teoksen nimi on Joona
joka on ruma
mutta jolla on kyrpä ja kaikki.
Ja onneksi muisti on vain yhden ihmisen mittainen.
Ennen kuin unelmat happanevat
juomakelvottomaksi maidoksi
on syytä laittaa ne lapsiinsa.
Tehdä viiliä.
Eivätkä paskaksikaan päätyneet elämäntarkoituksesi välttämättä
maistu lapsesi suussa
suklaamunaa pahemmalta.
On hyvä saada eläessään edes haudankaivajansa esiin polkaistua.
Niin ei jää kroppa korpille vaan madolle
joka ei pilkkaa
mutta hyväilee.
Läpikotaisin.
Kersoissa meillä on
sata metriä ennen maan pintaa irti repeävä laskuvarjo
kuolemaan ja tylsyyteen.
Ehtii nähdä maisemat
se on pääasia.
Vaikka loppukirin jälkeinen tömähdys maahan onkin lattea.
Litteä
mielikuvaksi etukäteen litistynyt
siksi niin pateettinen
eli maukas.
Joonan isä pyysi minulta vitsinä
yksivuotissyntymäpäivälahjaksi lapselle viisautta
elämän osviittaa ja muuta.
Keksin sille
pari syvää lausetta
banaalissa:
"Elämän kyrpää vedetään kuoleman käteen."
ja
"Ihmisen ainoa velvollisuus ja ongelma on
jaksaa elää kuolemaansa saakka."
Pidän edellisestä jälkimmäistäkin enemmän.
Klisee on hieno tyylilaji.
Sillä vaikka musiikkiani onkin Iannis Xenakis ja Samuel Beckett
niin tällä tavalla
istuessamme pillurallia kiertävässä autossa
ja metelin
ja tiskiveren keskellä
kuuluu paremmin
Henry Rollins ja Juha Seppälä.
Nyt kun tämä runo syntyy
suustani
joka ei ole runoilijan suu
vaan hölöttäjän
haluan paksulla spriitussilla kirjoittaa sen Joonan persuksiin.
Arvoiselleen paikalle.
Mieleen läiskähtää vielä kolmas tienviitta:
"Jokainen ihminen on saari
mutta se on nimenomaan tämä meri välissämme
mikä antaa meille elämän."
ja neljäs
"Kaikki mitä voit omistaa on kallosi sisällä."
ja tietysti vielä viidentenä
"Kuolema työssään = elämä.".
Aika paksua,
vai mitä?
Mutta yksivuotiaan läskipakaraan,
aikuisen aivokuorelle
ei pitkää viisautta näin tylpällä tussilla mahdu.
Pitää siis valita joku näistä viidestä
itämaan tietäjästä.
Lapsen isä saa valita.
Mutta minä itte kirijootan.
Tuleeko lapselle ihottumaa
tästä tussista
aikuisten lapsellisuudesta?
Tervetuloa Joona,
Oidipus
ja niin sun poispäin.
Tervetuloa suuren kalan vatsaa valaisemaan.
Sinä palat nyt.
Ole pitkä kynttilä.
Ime sydämeesi pimeyttä silmistämme.
Se on ravitsevaa.
Valaise meitä.
Kun ollaan leikkikaverit.
Sinä minun.
Minä sinun.
Lelu.
Niin lopulta tämä valas onkin huilu
ja me sen suolessa
musiikkia
jota tästä läpi puhaltava tyhjyys soittaa.
Tervetuloa Joona.
Täällä olikin jo
niin vitun tylsää.