|
Olli
ja Hanna ovat työtovereita, eivät pariskunta. He ovat
pizzeriansa
ainoat työntekijät. Se on pieni ja halpa, mutta niin suosittu
ravintola, että ilman pöytävarausta on sinne vaikea
päästä syömään.
Ravintola ei ole koskaan markkinoinut itseään, ellei ikkunan
"Pizzeria
Mare Chiaro Secondo" tekstiä lasketa. Paikka on pysynyt ennallaan
1980-luvun puolivälistä asti. Siellä voi maksaa vain
käteisellä. Olli
ja Hanna eivät mielistele ketään. Kun ravintola on
täynnä tai tilauksia
on liikaa jonossa, he sanovat sisään lampsiville asiakkaille
tylysti ja
selittelemättä että "Ei oo tilaa."
Mare Chiaro on tavallaan porvarillista pienyrittäjyyttä
parhaimmillaan.
Toisaalta Ollin ja Hannan bisnes ei kuitenkaan ole kapitalismia,
sillä
heillä ei ole työntekijöitä, eikä heille kerry
aineellista pääomaa –
heidän työnsä muistuttaa siis enemmän sosialistisen
työn sankarin
puuhia kuin kilpailuyhteiskunnassa menestyvän kaupallisen sankarin
seikkailuja. Olli ja Hanna pärjäävät
markkinataloudessa, mutta jo se,
etteivät he markkinoi, tekee heistä taloudellisen
kummajaisen.
Jos he eivät saisi tällä työllä elantoaan, he
lopettaisivat – raha on
siis heille työn tekemisen ehto ja olennainen työn tekemisen
motiivi.
Koska he kuitenkin pitävät työstään, ovat
ylpeitä tekemästään ruoasta
ja uskovat työnsä olevan hyväksi asiakkailleen,
heidän työnsä ei ole
huorintekemistä.
Kuinka monen työ muistuttaa Ollin ja Hannan pääomatonta,
riistotonta ja mielihyväistä uurastusta? |
|
|